|
Lävistyksen hoitaminen on ensisijaisen tärkeää, mikäli haluat varmistaa sen parantumisen ja pysymisen terveenä!
Yleistä lävistyksen hoitamisesta Tärkeintä lävistyksen hoidossa on pitää se puhtaana, kuitenkaan ylipuhdistamatta sitä. Eli likaisilla sormilla, vaatteilla, meikkisienillä ja muilla keinoilla, joilla bakteerit ja lika voivat kulkeutua lävistykseen, ei tule koskea ikinä parantumattomaan lävistykseen! Myös liiallinen puhdistaminen vain ärsyttää lävistystä ja hidastaa parantumista. Puhdasta lävistystä on turha lähteä puhdistamaan. Muista kuitenkin normaali hygienia. Parantuminen on yksilöllistä, joten kiveen kirjoitettuja paranemisaikoja, jotka sopivat kaikille, on mahdotonta antaa. Normaalisti lävistyksen hoitoon riittää runsaalla, lämpimällä vedellä huuhtelu 3-5 minuutin ajan kahdesti päivässä. Joskus voi vuotaa kellertävää kudosnestettä. Jos nesteestä on haittaa, se kannattaa poistaa lämpimällä veden ja puhtaan paperin avulla. Älä käytä kuitenkaan vessapaperia tai pumpulia, sillä niistä voi jäädä nöyhtää lävistykseen.
Pese aina ennen puhdistusoperaatiota kädet mielellään antibakteerisella saippualla, pelkkä vesipesu ei riitä. Paranemisen aikana kannattaa välttää seuraavia asioita: - Alkoholi: ohentaa verta, voi johtaa lävistyksen vuotamiseen (ja humalassa tapahtuvat lävistysvauriot ovat hyvin yleisiä).
- Lävistyksen räplääminen ja päällä nukkuminen: turha koskettelu vain hidastaa paranemista ja päällä nukkuminen aiheuttaa painetta koruun, ja voi jopa pilata lävistyksen. - Uiminen, saunominen ja runsas hikoilu: Hien kautta ihmisen elimistöstä poistuu kuona-aineita, joiden ei ole hyvä päästä lävistykseen. Jos kuitenkin on pakko saunoa, älä koske lävistykseen saunassa ja huuhtele se huolellisesti saunomisen jälkeen. Sama pätee myös runsaan hikoilun jälkeen. - Meikit, hiuslakat ja muut kauneustuotteet: Lähes kaikissa tuotteissa on kemikaaleja, jotka haavaan joutuessaan voivat aiheuttaa ongelmia. Voimakkaasti hajustetut shampoot ja saippuat on hyvä vaihtaa hajusteettomiin ja välttää niiden runsasta kosketusta lävistykseen.
- Vahvat desinfiointiaineet (esim. Neo-Amisept): Desinfiointiaineet tuhoavat uusia soluja sekä ihon hyviä bakteereja ja täten tekevät usein pitkään käytettynä enemmän pahaa kuin hyvää. Monet kokevat, että desinfiointiaineet kuivattavat ihoa, joka taas edesauttaa korun uloskasvua. Jos kuitenkin jostain syystä haluat käyttää mietoja desinfiointiaineita kuten Septidin ja Asept, niitä tulee käyttää maksimissaan kerran päivässä, 2 viikon ajan. Aineen käyttö on lopetettava jos iho kuivuu tai ärtyy. - Muiden eritteet: niin ihmisten kuin eläintenkin. Bakteerikannat ovat jokaisella erilaiset, ja ne voivat aiheuttaa tulehduksen jos pääsevät haavaan. Paraneminen on yksilöllistä, toisilla lävistykset paranevat viikoissa kun toisilla voi kestää kuukausia. Puhdistusta on kuitenkin jatkettava niin kauan, kunnes lävistys on täysin parantunut. Jos epäilet lävistyksesi olevan tulehtunut, älä poista korua, vaan ota yhteyttä lävistäjään. Älä ota korua pois turhan takia, sillä parantunutkin lävistys voi umpeutua nopeasti. Jos koru pitää vaihtaa tai poistaa väliaikaisesti, ota yhteys lävistäjääsi. Älä vaihda toista korua ennen kuin lävistys on täysin parantunut, vaihdossa lävistysreikä saattaa haavautua ja koru voi viedä sinne likaa ja lävistys voi tulehtua! Eri lävistyksissä on erilaisia riskejä, otathan ne huomioon ennenkuin otat lävistyksen!
Huulilävistyksissä (klikkaa ja katso kuva) on aina vaara, että ikenet ja hammaskiille kärsivät. Hammaskiillettä voi suojella hampaita pehmeämmällä korulla, esimerkiksi muovilla. Jos koru hankaa ikeniin ja ienraja alkaa vetäytyä, kannattaa ottaa yhteys lävistäjään ja selvittää mahdolliset toimenpiteet. Ienraja ei usein palaudu koskaan normaaliksi, joten on järkevää tällaisessa tilanteessa luopua korusta kokonaan. Huulilävistyksissä takaosa korusta (eli se "laatta") kaivaa monelle pienen "kuopan" huulen pehmeään limakalvoon, jonne se asettuu ja se on täysin normaalia.
Kulmalävistykset (klikkaa ja katso kuva) kasvavat ulos verrattain helposti, joten on tärkeää suojella sitä ylimääräisiltä iskuilta tai liialta kuivattamiselta erilaisilla aineilla. Jos lävistys on kasvamassa ulos ja ihoa on vain vähän jäljellä, koru kannattaa ottaa pois, sillä repeäminen aiheuttaa suurella todennäköisyydellä arpia. Napalävistyksen (klikkaa ja katso kuva) kanssa kannattaa ottaa huomioon vaatetus paranemisen aikana, sillä kaikki hiertävät tai tiukat vaatteet ja vyöt aiheuttavat turhaa painetta ja rasitusta lävistykselle. Myös ensikoruksi kannattaa valita tappi, sillä se ei ole niin herkkä heilumaan ja siten auttaa lävistystä paranemaan nopeammin. Myös vatsallaan nukkumista ei suositella ensimmäisiin kuukausiin, ettei koru väännä reikää. Napakorun paraneminen kestää n. 3-12 kk.
|